Yksi suurimmista päivittäisistä ongelmistani on onnellisuus.

Aamuni alkoi kamalalla järkytyksellä. Vapauteni oli vaarassa. Elämäni isoimman aallonpohjan häämöttäessä, raavin hilut kasaan ja menin avautumaan Jeelialle. Matkan varrella suuhuni kuitenkin sattui LSD:tä. Toinen  aallonpohja, Jeelia ei suostunut jatkamaan juomista keskustassa. Mieskin teki oharit.

Kotimatkalla puiston halki alkoikin jo happo vaikuttaa. Hymy nousi kasvoille, ja oli pakko juosta kotiin ja hakea koira  Tuplasin hyvän olon, ja otin lisäksi LSA:ta. Oli pakko päästä metsään, ympäristöön missä on kotoisa olo. Jo aiemmin päivällä olin onnellinen saatuani koirani takaisin, lainasin sitä isälleni :D Ei ole mitään mahtavampaa kuin juosta autioutuneessa kaupungissa yksin. Leikin koiran kanssa metsässä pitkään. Nyt haluan vain maata lattialla, kuunnella Pink Floydia, syödä ja venytellä. Koti-ikävä, haluaisin ulos! Mutta, joka puolella kerrostaloja. Voisinko kadota yhteiskunnasta muutamaksi kuukaudeksi (vuodeksi?), mennä landelle?

 Eikä muuten enää vituta!